”Elämässä on ikään kuin tienhaarassa”
Kokemus vastoinkäymisistä ja luennosta Pystyt siihen.
Kuuntelin luennon ensimmäisen kerran viikko sitten ja sen loputtua istuin autossa itkemässä hyvän tovin, ennen kuin kykenin jatkamaan matkaani sisälle.
Luennon kokemusesimerkit koskettivat minua syvästi.
Viikon aikana olen pyöritellyt mielessäni luennon aiheita ja pohtinut niitä omaan ja koirieni elämään peilaten.
Olen pohtinut paljon sitä, millaisia leimoja muut sekä minä itse olen itseeni ja koiriini liimannut. Ja mitä syvempää itsessä nuo leimat ja niiden mukana kantaminen ovat alunperin olleet suojaamassa. Jostain syystähän olen niitä mukanamme kantanut.
Tähän mennessä olen tunnistanut niiden takana ainakin syvää voimattomuutta sekä halun tuoda pöytään helppoutta. Olen kokenut, että hyväksymällä jonkun toisen minulle tai koirilleni asettaman leiman, olemme mutkattomampia. Sovimme siihen muottiin, jonka joku toinen on meitä varten valanut.
Vähän ehkä pelottavaakin on huomata, kuinka nopeasti osasta näitä muotteja on tullut sellaisia, joihin olen ajatellut meidän kuuluvan.
Luentoa kuunnellessani mietin, kuinka vastoinkäymisten ja haasteiden aikaan elämässä on usein ikäänkuin tienhaarassa, jossa on kaksi polkua.
Polkujen näkyvyys vuorottelee vaiheen mukaan. Toisella polulla on leimat ja se on selkeämmin näkyvissä silloin, kun oma voimattomuus tuntuu toivottomalta.
Toisella polulla on pystyvyys, ja se selkiytyy sumun takaa aina sitä enemmän, mitä enemmän pystymme avautua oppimaan itsestämme tai koiristamme syvemmällä tasolla.
Joskus, tai ainakin omalla kohdallani aika useinkin, kumpaakin polkua tulee kokeiltua useita kertoja, ennenkuin myrsky alkaa laantua ja alkaa olla helpompaa pysyä pystyvyyden polulla.
Koirieni kanssa olen ollut siitä onnekkaassa asemassa, että Pro Koirakko on ollut tukemassa kulkuamme monessa elämän tienhaarassa niin, että on ollut hitusen helpompaa löytää tuo pystyvyyden polku sen sijaan, että olisi tarmokkaasti jatkanut leimojen polkua pitkin kulkemista.
Harjoituksissamme Säkylässä olen päässyt tutkiskelemaan sitä, kuljenko jotain polkua siksi, että on ”pakko” tai ”niin kuuluu”, vai siksi, että se tuntuu oikealta.
Jotkut sanovat ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”, toiset ”se, mikä ei tapa, sattuu helvetisti”. Itse haluaisin uskoa, että ainakin se, mikä ei tapa, viisastaa.
Kiitos luennosta❤️
Pystyt siihen ja muut luennot löytyvät osoitteesta www.prokoirakko.fi/videot
