Kaikki se hyvyys, joka Sinussa on
Kaikki viisaus, lämpö, hellyys, kärsivällisyys. Luovuus, joka nousee, kun seinä tuntuu kasvavan eteen.
Se, miten paljon yrität, olet aina yrittänyt. Miten haluat tehdä hyvää silloinkin, kun voimasi ovat vähissä.
Ota kaikki tämä mukaasi hetkiin, joissa uupuneena ponnistat eteenpäin. Joissa todellisuus laittaa sinut epäilemään itseäsi tai maailmaa.
Ota, ja anna vähän armoa.
Ei väsynyt kaipaa ruoskaa, vaan rauhaa palautua takaisin omaksi itsekseen.
Eikä hän kaipaa ajan ottajaa, joka jatkuvasti mittaa, kuinka kauan palautumiseen menee.
Väsynyt kaipaa suojaa odotuksilta ja vaatimuksilta. Rauhaisaa olemista ja elämää.

Arkeen kuuluu, että voimat vaihtelevat. Lepäämme. Ponnistelemme. Hupenemme.
Lepäämme uudelleen, ponnistellaksemme meille merkityksellisten ihmisten, eläinten ja asioiden eteen.
Olemme niin paljon enemmän kuin yksittäinen olo. Enemmän kuin viikon, kuukauden tai vuosienkaan olot yhteensä.
Miksi kirjoitan ihmisen hyvyydestä?
Koska elämä tuntuu parhaalta, kun sitä voi katsoa kirkkain silmin. Tuntea tapansa olla ja elää läpikotaisesti omakseen.
Paineiset elämänvaiheet voivat pirstoa oman olemuksen ”hyvään” suorittajaan ja ”huonoon” uupujaan.
Vaikka todellisuudessa molemmat puolet ovat hyvää Sinua, aivan kuten vuorokausi koostuu päivästä ja yöstä.
Millainen on Sinun sisäinen rytmisi? Mitkä rakkaat ja merkitykselliset asiat herättävät Sinut kuin aamu?
Miten valollasi ja lämmölläsi ruokit ja hoivaat niitä niin kuin päivä saa kasvit kukoistamaan?
Kunnes tulee ilta, joka enteilee yötä.
Millaisin merkein olemuksesi kertoo, kun on aika hiljentää?
Mihin yötä tarvitaan?
Mikä on levon tehtävä Sinun elämässäsi?
Millaisin merkein olemuksesi kertoo, kun on aika hiljentää?
Itseään on helppo yhyttää jatkuvaan kasvuun ja kukoistukseen.
Mutta oman olemuksesi ohi et voi kasvattaa kauneinta, mitä Sinussa on. Omaa elämääsi, sitä ainutlaatuista hyvää, jota juuri Sinun toimesi säteilevät tähän maailmaan.
Uudet ja uudet vaatimukset, suunnitelmat ja projektit eivät korvaa suojaisaa olemisen rauhaa. Lupaa ja tilaa olla juuri sellainen kuin on.
Tätä rauhaa ei Sinulle voi antaa perheesi, koirasi tai työyhteisösi. Sitä ei voi antaa kalenterisi, eivät työksi tai levoksi kirjatut päivät.
Se lähtee Sinusta itsestäsi. Halusta kuulla sisäisiä viestejäsi ja kunnioittaa niiden sanomaa.
Mikä riittää? Voisitko joka hetki olla tarpeeksi?
Saisiko aika rauhassa kypsyttää seuraavaa innostuksen aamua, milloin sen aika koittaakaan? Voisitko siihen asti olla rauhassa juuri sellainen kuin Sinusta tuntuu?
Kun oman olemuksesi ydin herää ja vaatii Sinulle lisää tilaa hengittää, anna itsellesi aikaa kuulla, miten se tapahtuu.
© Pro Koirakko – Suhdeklinikka 2022