Tasapaino

Jos syyllisyys olisi suuntaviitta

Uskon vakaasti, että kaikki ihmisissä ja kaikki koirissa on paikallaan syystä. 

Nämä syyt avautuvat tietoiselle tasolle omaan tahtiinsa. Toiset ovat ilmiselviä. Toiset kypsyvät hitaasti, jos koskaan.

Syyllisyys on tunne, jonka moni siivoaisi pois mielestään, jos saisi mahdollisuuden. Kun syyllisyydestä puhutaan tai kirjoitetaan, sävy on lähes poikkeuksetta negatiivinen. 

Silloin voi jäädä huomaamatta, että syyllisyys ja voimaantuminen saavat alkunsa samasta lähteestä.

Mitä se tarkoittaa?

Voimme antaa kaiken voimamme pois.

Kun olemme hankalassa tilanteessa, voimme antaa kaiken voimamme pois:

”En voi tehdä mitään. Olen tehnyt jo kaiken mahdollisen tai ainakin sen, mitä on neuvottu. En pysty enempään.”

”Minulle sanottiin, että tälle asialle ei voi tehdä mitään.”

”Tätä asiaa tässä koirassa ei yksinkertaisesti voi muuttaa.”

Näistä sanoista voi saada hetkellisen helpotuksen, mutta mihin hintaan?

Siirrämme itsemme aktiivisesta toimijasta olosuhteiden uhriksi, jolla ei ole vaihtoehtoja.

Tukahdutamme muut sisäiset äänet, kuten:

”Annetaan vähän aikaa, kuulostellaan, tehdään pienempiä asioita.”

”Korjataan perustaa, lujitetetaan asioita muista suunnista.”

”Levätään.”

”Etsitään helpoin mahdollinen tapa harjoitella vaikeinta mahdollista asiaa.”

”Tehdään oikealta tuntuvia asioita, vaikka ne eivät koskaan tuottaisi mitään.”

Juuri näihin tukahdutettuihin viesteihin syyllisyys usein osoittaa.

Se on kuin suuntaviitta, joka kysyy: Voisitko hoitaa tilannetta eri tavoin kuin olet tähän asti tehnyt?

Eletään tämän tilanteen kansssa, joka nyt on.

Annetaan vastausten kypsyä omaan tahtiinsa.

Ota vastaan se, mikä on

Syyllisyyden viestin kuuleminen auttaa Sinua eteenpäin. Löydät takaisin voimaasi, omalta tuntuvaa tapaa edetä. Ja mikäli olet matkan varrella kadottanut yhteyden koiraasi (tai sitä ei ole koskaan kunnolla syntynyt), saatat löytää myös sen.

Syyllisyys voi tuntua vyöryltä, jonka alle ei haluaisi jäädä.

Mutta jos höristät korviasi ja koitat tavoittaa jylinän takaa sen pienen kuiskauksen, mikä oikeastaan jäi kaihertamaan, saatat olla lähellä vastausta.

Jos tunnet syyllisyyttä ajankäytöstä tai vaikkapa siitä, miten vanha koirasi pärjää, syyllisyys saattaa aiheuttaa sen, että väistät kohtaamista. Sen juurilla voi kuitenkin olla valtava kaipaus koiran luo ja halu muuttaa asioita, vaikka pieniäkin, jotta yhteisiä hetkiä olisi enemmän.

Tai jos syytät itseäsi jostain menneestä asiasta, joka on johtanut vaikkapa koiran loukkaantumiseen, voi paineen viesti olla:

Ota vastaan muutos, se mitä on jäljellä. Kohtaa pienissä erissä koiraasi ja itseäsi, anna teidän molempien kasvaa tämän hetken tilanteesta eteenpäin.

Elämää on vielä jäljellä. Miten haluatte yhdessä käyttää sen?

Kysymyksiä

Kuten kaikissa tunteissa, myös syyllisyydessä on valtava ohjaava voima, kun on valmis avautumaan sen viestille. 

Mitä tunnen?

Miksi?

Mitä haluaisin muuttaa nykyisessä tilanteessa koirani kanssa?

Mitkä valinnat ovat jälkikäteen osoittautuneet virheellisiksi?

Millaisista asioista huomaan, että olen kasvanut eteenpäin niistä ajoista?

Ja…

Onko syyllisyys sulkenut minun ja koirani välisen yhteyden?

Millaisissa erissä voisin omalta puolelta avata sitä uudelleen?

Pystynkö katsomaan koiraani silmiin?

Voisinko mennä hänen luokseen ja pyytää anteeksi?

Voisinko antaa itselleni anteeksi, jotta voisimme jatkaa yhdessä tästä eteenpäin?

Syyllisyydestä rauhaan

Syyllisyys voi olla painolasti, mutta myös portti sisäiseen rauhaan ja syvempien kohtaamisten ääreen. 

Kerron omakohtaisen esimerkin.

En tiennyt, että tunsin syvää syyllisyyttä tavasta, jolla kohtelin Ukkaa elämänmuutokseni kiireisimpinä vuosina. Vaihdoin läsnäolon ruoalla ohjaamiseen ja asetin työn monessa kohtaa oman koirani edelle.

Kun elämäni alkoi tasaantua uusille uomilleen huomasin, etten enää pysty pysähtymään ja olemaan läsnä Ukan kanssa. 

Aiemmin vietimme paljon aikaa lattialla. Vauhtivuosien jälkeen ajatuskin tuntui painostavalta.

Meillä oli pennusta asti syvä kosketuksen tason yhteys. Nyt kosketukseni oli täynnä painetta ja sain Ukalta paljon torjuntoja.

Aiemmin katseiden kohtaamisesta aukeni ääretön, sanaton yhteys. Nyt silmiin katsoessa katosin miltei välittömästi omiin ajatuksiini.

Elimme rinnakkain, mutta en ollut henkisesti paikalla.

Tie takaisin Ukan luo on ollut pienin askelein omaksi itsekseni palaamista. Ukka on kuin majakka, joka voimallaan ja järkähtämättömyydellään ohjaa suuntaani.

Paluuseen on tarvittu paljon pysähtymisen ja läsnäolon opettelua. Paljon omien padottujen tunteiden ja eletyn elämän kohtaamista.

Olen tehnyt pieniä ja suurempia korjaavia valintoja oman kehoni kanssa, omien tapojeni ja paineeni kanssa.

Uskomaton armo ja voima on ollut siinä, miten Ukka on uudelleen ja uudelleen antanut minulle mahdollisuuden. 

Ja pikkuhiljaa oma sielu herää horroksestaan. Muistaa, aistii, tuntee herkemmin. 

Samalla jotain perustavaa itsessä oikenee. 

Syyllisyys palauttaa arvon sille, mikä taustalla oli koko ajan rakasta ja tärkeää. 

Omille jaloilleen vahvistuminen on vastuun ottamista siitä, miten on toiminut ja sen seurauksien kohtaamista.

Tässä päästään koirien kanssa erityisen suloiseen kohtaan, sillä kaiken itseruoskintamme keskellä välillä unohdamme, etteivät koirat koskaan tuomitse meitä.

Kyllä, joidenkin vähemmän onnistuneiden valintojen seuraukset saattavat kulkea pitkäänkin mukanamme.

Mutta koira itse rakastaa meitä täydestä sydämestään ja on valmis joka hetki antamaan uuden mahdollisuuden.

Kun olemme siihen valmiita.