Miten epävarmuus näkyy teissä?
Olipa kerran koirakko, joka ei koskaan tuntenut epävarmuutta. Se kiiti onnistumisesta toiseen ja käänsi vastoinkäymisetkin nopeasti voitoksi.
Ohjaaja oli selkeä ja varma, otti tilanteet ja koiransa ominaisuudet huomioon ja teki aina koiransa kannalta reiluja ja kehittäviä harjoituksia.
Koira suoriutui vaikeistakin paikoista hyvin, olihan sillä erinomaisen koulutuksen lisäksi mahtava sukutaulu sekä täydellisen vakaa suhde ympäristöön ja ohjaajaan.
Tämä koirakko eli ja voi hyvin sosiaalisen median päivityksissä, mutta maan päältä ei löytynyt harrastajaa, joka olisi tavannut koirakon tosielämässä. Sen pituinen se.
Varmin ja vahvinkin koira tuntee toisinaan epävarmuutta. Kun jalat vievät tai koira passivoituu tai puree lukkoon, jokin koettelee sen tasapainoa. Piikit hormonaalisuudessa, silmälle jumittaminen, omaan kuplaan sulkeutuminen, maan kaivaminen, ääntely, ohjaajan astuminen.
Kaikki merkkejä siitä, että jokin kuormittaa. Käsittelykyky loppuu, ei ole mahdollista laskeutua tilanteen varaan ja olla sen kanssa läsnä.
”Mutta me teemme tottista/suojelua/jälkeä/paimennusta/you-name-it, ei tässä ole koiran tarkoituskaan vain olla”, ohjaaja saattaa sanoa.
Aivan totta. Mutta aktiivisuus on eri asia kuin stressi.
Seuraamme usein niin tiiviisti taitojen kehittymistä, että voi mennä ohi, mitä sen rinnalla tapahtuu. Tunteeko koira olonsa edelleen hyväksi omissa nahoissaan?
Entä suhteessa ohjaajaan, muihin ihmisiin, koiriin ja ympäristöön? Voiko koira luottaa tilanteeseen vai estetäänkö sitä vain näyttämästä mahdollista epävarmuuttaan tai pahaa oloaan?
Mistä suunnasta paine tulee koiraan?
Tapahtui kerran ihmisten maailmassa…
Koukataan hetkeksi ihmisten maailmaan.
Jokainen meistä tietää, miltä tuntui lapsena istua paikoillaan ja olla hiljaa.
Esimerkiksi koulumaailmassa ei ollut vaihtoehtoa, vaikka kehomme ilmoittivat juoksemisen, kiipeämisen, ryömimisen tai vaikkapa huutamisen tarpeesta. Piti odottaa, kunnes tuli välitunti ja oli mahdollista purkaa.
Myös kotikasvatuksessa olemme saaneet tietyt olemisen mallit ja työelämästä omansa.
Olisiko mahdollista, että ihan hiukan ja huomaamatta heijastamme omia patoumiamme koiriimme?
Todennäköisesti tiedät, millaisin merkein oma kehosi kertoo vaikkapa liiasta istumisesta.
Onko keho väärässä?
Onko koirasi keho väärässä, jos se ei kykene siihen, mitä siltä toivoisit?
Ehdotan, että pidät pienen tauon lukemisessa ja otat kynän ja paperia lähettyville. Kirjoita ylös asioita, jotka muistat. Millainen Sinun on pitänyt olla tullaksesi hyväksytyksi kotona, koulussa, opiskellessa, työelämässä?
Millaisissa tilanteissa olet joutunut tottelemaan, vaikka se on tuntunut väärältä?
Viivaa yli kohdat, joita et halua siirtää eteenpäin koirallesi.
Jotta koirasi olisi mahdollista osoittaa epävarmuuden merkkejä ja jotta Sinun olisi mahdollista niitä kuulla, ala huomata paineistumisen merkit ensin itsessäsi.
Mitä hartioille kuuluu? Mitä tapahtuu rintakehässä, leukaperissä? Mihin asti hengitys virtaa? Tuleeko puhetta rajattomasti vai loppuuko se kokonaan?
Millaiset ajatukset liittyvät epävarmoihin tilanteisiin ja hetkiin?
Entä mitä tarvitsisit, jotta epävarmuus hellittäisi ja löytäisit uudelleen tunteen siitä, että tilanteessa on hyvä olla?
––
Jos pidit tästä kirjoituksesta, saatat pitää myös luennosta Suhde ja stressi tai Suhde ja vire.
© Pro Koirakko – Suhdeklinikka 2022
