Yhteys

Maailma, johon on itse astuttava

Kun katson koirakkoa, näen mahdollisuuksien maailman. Kaikkialla hohtavan lämmön, sanattoman yhteyden, yhteisen voiman ja harmonian.

Mitä silmieni edessä konkreettisesti avautuu voi olla hyvinkin erilaista. Epävarmuutta ja konflikteja, erillisyyttä ja kaaosta. Ja silti tunnen vahvana molemmissa maaperän, jolta yhteys nousee ja kasvaa.

Se ei ole sanojen eikä teorioiden maata, vaikka vaikeimmista vaiheista eteenpäin päästäkseen saattaa tarvita moniakin viisaita ajatuksia ja harjoituksia.

Eikä se ole pelkkää paremman huomisen tai toiveen varassa lipumista. Ja varsinkaan se ei ole jonkun toisen varaan rakentamista, edes silloin, kun valmentajana kuljen rinnalla kuukausia tai vuosia.

Clarissa Pinkola Estés puhuu kirjassaan Naiset jotka kulkevat susien kanssa mutaisessa joessa kahlaamisesta, saasteiden poistamisesta, uomien avaamisesta, puhtaan ja kirkkaan virran suojelemisesta. Se tarkoittaa, että jos oman elämän oleellinen on tukahtunut mutaan, sen ääreen on mentävä uudelleen ja uudelleen.

Usein sillon, kun yhteys koiraan (yhteen tai koko laumaan) on poikki, jotain on kipeästi säröillä myös ihmisessä itsessään. Polku takaisin koiran luo on paluuta oman olemuksen ytimeen.

Kykyyn kohdata. Rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan. Tunnistaa keskeneräisyys ja hauraus, tuoda omaa hyvää huomiota sinne, mikä on jäänyt katveeseen.

Kirjan viisaat neuvot ovat olleet mielessäni monta kertaa, kun näkyvyys on tuntunut heikolta joko omassa elämässäni, työssä tai koirieni kanssa. Kerään silloin voimaa mennä aavistuksen perässä, uskaltaa tehdä pieniä ja suurempia oikealta tuntuvia tekoja uudelleen ja uudelleen, vaikken saisi niistä mitään näkyvää takaisin.

Joskus se tarkoittaa pienenemistä, jäljelle jääneen vaalimista, itkua ja katumista, lepoon ja palautumiseen vaipumista. Toisinaan se kysyy äärimmäistä rohkeutta hypätä tuntemattomaan, muuttaa koko elämä jokapäiväisistä rutiineista kaikkeen, mihin olen uskonut.

Olen myös huomannut, että jos en palaa korjaamaan perustuksia, kasvu kohti mahdollisuuksien maailmaa pysähtyy. Potentiaalin saavuttaminen tarkoittaa paradoksaalisesti myös niiden asioiden kohtaamista, joita on väistänyt tai hoitanut vasemmalla kädellä.

Joita on luullut vähäpätöisiksi, mutta jotka mahdollistavat kaiken.

Kaiken.

Se, miltä keho ja mieli tuntuvat. Mitä ne tarvitsevat. Miten ne yhdistävät meidät sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan.

Miten suhtaudumme juuriimme: ihmisiin, eläimiin, vaiheisiin, kokemuksiin, joiden kanssa ja kautta olemme tulleet tähän hetkeen.

Ja paljonko pystymme antamaan omaa hyvää huomiotamme, kuuntelua, läsnäoloa ja lämpöä, kun koira kesken kiireen tarvitsee meitä.

Jos elämässäsi tai yhteydessäsi koiraasi on jotain oleellista rikki, tai jos haluat kasvattaa kykyäsi kohdata itseäsi tai koiraasi, vain Sinä voit ottaa kaipaamasi askeleet.

Jäätkö katsomaan eilistä maisemaa?

Vai kuljettavatko Sinua ehkä vaatimattoman kokoiset, mutta lujasti koirasi viesteihin ja omaan tarkkaan suuntavaistoosi tukevat askeleet?